Patu 1.4- 2001-30.10-2014
Helmikuu 2012. Katselen koiratarha kulkurin sivuja. Huomaan kuvan mietteliään näköisestä koirasta ja ihmettelen, mitähän tuo mahtaa miettiä. Kuluu muutama päivä, vähän väliä käyn katsomassa koiran kuvaa. Lopulta otan yhteyttä Männistön Niinaan ja kysyn onko koira vielä ilman kotia.
Menen seuraavana päivänä katsomaan koiraa, käyn kävelyllä sen kanssa. Sovitaan että menen seuraavana päivänä Nelli-koiran kanssa katsomaan, että tulevatko toimeen.
Saavun Nellin kanssa paikalle. Niina päästää koiran irti ja koira ryntää suoraan kohti. Nellin innostus on valtava ja pettymys yhtä valtava kun koira juoksee vain ohi nuuskimaan joitain jälkiä. Sitten laitetaan koira liekaan ja mennään porukalla kävelylle. Kaikki menee hyvin ja koirat autoon ja kotiin. Näin meille saapui tuo arvokas, toinen koiravanhus, Patu :)
Patu ja nelli tuli hyvin toimeen alusta asti. Muutama pakollinen ärähdys ja käskynjako oli selvä. Nelli määräs mutta antoi Patun olla enimmäkseen omissa oloissaan. Ihmisten seuraankin Patu tuli, mutta silti pysyi vähän erillään. Oikeastaan minä olin se joka sai silitellä pidempään. Aikaa myöden sillä tuli tapa, että työnsi päänsä kainalooni tai polvitaipeeseen, kun istuin ja sillä oli kyllä voimaa.
Patu puri kahta ihmistä. Erästä naista, joka yritti tutkia sen haavaa ja piti väkisin pannasta. Patu varoitti, mutta minkäs teet kun ei uskota. Toinen kerta oli, kun vaari yritti laittaa päästä pujotettavaa pantaa väkisin.
Kerran kaveri käveli pihassa sen ohitse, ilmeisesti Patun mielestä liian läheltä ja Patu kiskaisi sen lahkeesta kumoon.
Pari kertaa Otto n.2v sähläsi Patun kanssa ja molemmilla kerroilla näykkäsi niin että Otto ei edes huomannut. Mua Patu näykkäsi kerran ihan alussa kun menin käsi pitkällä sen ruokakipolle. Silloin ojensin patua, kiepsautin maahan ja pidin hellästi mutta vakaasti sen siinä, kunnes rauhoittui. Sen jälkeen meillä ei juuri riitoja ollut. Joku voi sanoa, että väärä tapa, mutta kavereita meistä sen jälkeen tuli.
Patulla oli aavistuksen takajaloissa häikkää kun se tuli. Liikunnalla saatiin ne kuntoon. Mutta jossain vaiheessa jalat alkoi pettämään. En tarkalleen edes muista koska jalat alkoivat uudelleen pettämään, se tapahtui jotenkin huomaamatta, pikkuhiljaa. 2013 syksyllä kuitenkin olin jo luovuttamassa Patun kanssa ja kaivoin haudan valmiiksi ennen routia. Eräänä iltana rapsuttelin patua ja mietin mitä sen kanssa tekisi. Jostain syystä aloin hieroa sen takajalkoja. Ehkä noin vartin hieroin, kunnes patu nousi ylös. Katsoin että nyt ei jalat lenksahtaneet heti. Aloin hieromaan niitä parin päivän välein ja jalat tuli parempaan kuntoon. Patu jaksoi taas juosta naapuriin, kun silmä vältti. Patun jalat alkoi taas oirehtimaan satunnaisesti enemmän nyt 2014 syksyllä ja mietin että kohta alkaa olla aika miettiä jatkoa.
Patun toilailuista olis paljon kirjoitettavaa. Kun se saapumisestaan seuraavana aamuna karkasi, Rähjäämisestään yötä myöden ulkona, haukkumisestaan raksuja suu täynnä, kun se melkein jäi rekan alle, kun se selkeästi ei enää muistanut, oliko se tulossa ulkoa vai menossa.... Nellin kanssa luun piilottamisesta...
29.10.2014 Tulin kotiin illalla ja katsoin että Patulla ei ole asiat hyvin. Kun se käveli, se kaarsi koko ajan toiselle puolelle. Ruoka ei maistunut. Silloin tiesin että Patun ja mun yhteinen aika on lopussa. Aamulla tilasin ajan eläinlääkäriin. Lääkäri totesi että voi olla vain välikorvantulehdus,.paraneminen voisi kestää viikon tai kuukausia. Toinen epäily oli kasvain, koska Patu paljosta syömisestä ja madottamisesta huolimatta oli laihtunut paljon. Joka tapauksessa en halunnut patun kärsivän, olipa kyse tulehduksesta tai mistä vain.
Sain pidettyä itseni koossa lääkärikäynnin ajan jotenki, kiitos Jurvan eläinlääkärin asiallisesta suhtautumisesta. Sain viime hetket olla Patun kanssa kahdestaan kun se nukkui pois. Patulla oli vahva sydän, ei tahtonut luovuttaa.
Tuntuu että 22.2.2012 Helmikuu oli miljoona vuotta sitten ja välillä tuntuu että se oli eilen. Toivon että se olisi huomenna. Lepää rauhassa rakas vanhus <3
Menen seuraavana päivänä katsomaan koiraa, käyn kävelyllä sen kanssa. Sovitaan että menen seuraavana päivänä Nelli-koiran kanssa katsomaan, että tulevatko toimeen.
Saavun Nellin kanssa paikalle. Niina päästää koiran irti ja koira ryntää suoraan kohti. Nellin innostus on valtava ja pettymys yhtä valtava kun koira juoksee vain ohi nuuskimaan joitain jälkiä. Sitten laitetaan koira liekaan ja mennään porukalla kävelylle. Kaikki menee hyvin ja koirat autoon ja kotiin. Näin meille saapui tuo arvokas, toinen koiravanhus, Patu :)
Patu ja nelli tuli hyvin toimeen alusta asti. Muutama pakollinen ärähdys ja käskynjako oli selvä. Nelli määräs mutta antoi Patun olla enimmäkseen omissa oloissaan. Ihmisten seuraankin Patu tuli, mutta silti pysyi vähän erillään. Oikeastaan minä olin se joka sai silitellä pidempään. Aikaa myöden sillä tuli tapa, että työnsi päänsä kainalooni tai polvitaipeeseen, kun istuin ja sillä oli kyllä voimaa.
Patu puri kahta ihmistä. Erästä naista, joka yritti tutkia sen haavaa ja piti väkisin pannasta. Patu varoitti, mutta minkäs teet kun ei uskota. Toinen kerta oli, kun vaari yritti laittaa päästä pujotettavaa pantaa väkisin.
Kerran kaveri käveli pihassa sen ohitse, ilmeisesti Patun mielestä liian läheltä ja Patu kiskaisi sen lahkeesta kumoon.
Pari kertaa Otto n.2v sähläsi Patun kanssa ja molemmilla kerroilla näykkäsi niin että Otto ei edes huomannut. Mua Patu näykkäsi kerran ihan alussa kun menin käsi pitkällä sen ruokakipolle. Silloin ojensin patua, kiepsautin maahan ja pidin hellästi mutta vakaasti sen siinä, kunnes rauhoittui. Sen jälkeen meillä ei juuri riitoja ollut. Joku voi sanoa, että väärä tapa, mutta kavereita meistä sen jälkeen tuli.
Patulla oli aavistuksen takajaloissa häikkää kun se tuli. Liikunnalla saatiin ne kuntoon. Mutta jossain vaiheessa jalat alkoi pettämään. En tarkalleen edes muista koska jalat alkoivat uudelleen pettämään, se tapahtui jotenkin huomaamatta, pikkuhiljaa. 2013 syksyllä kuitenkin olin jo luovuttamassa Patun kanssa ja kaivoin haudan valmiiksi ennen routia. Eräänä iltana rapsuttelin patua ja mietin mitä sen kanssa tekisi. Jostain syystä aloin hieroa sen takajalkoja. Ehkä noin vartin hieroin, kunnes patu nousi ylös. Katsoin että nyt ei jalat lenksahtaneet heti. Aloin hieromaan niitä parin päivän välein ja jalat tuli parempaan kuntoon. Patu jaksoi taas juosta naapuriin, kun silmä vältti. Patun jalat alkoi taas oirehtimaan satunnaisesti enemmän nyt 2014 syksyllä ja mietin että kohta alkaa olla aika miettiä jatkoa.
Patun toilailuista olis paljon kirjoitettavaa. Kun se saapumisestaan seuraavana aamuna karkasi, Rähjäämisestään yötä myöden ulkona, haukkumisestaan raksuja suu täynnä, kun se melkein jäi rekan alle, kun se selkeästi ei enää muistanut, oliko se tulossa ulkoa vai menossa.... Nellin kanssa luun piilottamisesta...
29.10.2014 Tulin kotiin illalla ja katsoin että Patulla ei ole asiat hyvin. Kun se käveli, se kaarsi koko ajan toiselle puolelle. Ruoka ei maistunut. Silloin tiesin että Patun ja mun yhteinen aika on lopussa. Aamulla tilasin ajan eläinlääkäriin. Lääkäri totesi että voi olla vain välikorvantulehdus,.paraneminen voisi kestää viikon tai kuukausia. Toinen epäily oli kasvain, koska Patu paljosta syömisestä ja madottamisesta huolimatta oli laihtunut paljon. Joka tapauksessa en halunnut patun kärsivän, olipa kyse tulehduksesta tai mistä vain.
Sain pidettyä itseni koossa lääkärikäynnin ajan jotenki, kiitos Jurvan eläinlääkärin asiallisesta suhtautumisesta. Sain viime hetket olla Patun kanssa kahdestaan kun se nukkui pois. Patulla oli vahva sydän, ei tahtonut luovuttaa.
Tuntuu että 22.2.2012 Helmikuu oli miljoona vuotta sitten ja välillä tuntuu että se oli eilen. Toivon että se olisi huomenna. Lepää rauhassa rakas vanhus <3
Kommentit
Lähetä kommentti