Elämäni on novelli

Erään projektin yhteydessä tuli tyhjättyä taloa, jossa pappa ja mummu oli siirtyneet ajasta ikuisuuteen. Kummasti sitä teki mieli ottaa hattua pois kun astui tupaan. Kaikki huonekalut kertoi tarinaa eletystä elämästä ja asunto oli vanhemman ihmisen maulla sisustettu. En tiedä viiraako jotenkin päässä, mutta normaaliakin hiljaisempana kannoin tavaraa, joka sitten jatkaa matkaansa jonnekin. Tuli mieleen että jossakin vaiheessa joku tyhjää tätäkin kämppää, ennemmin tai myöhemmin. Vaikkein silloin asiasta mitään enää tiedäkään, jonkinlainen kunnioitus olisi paikallaan. Ainakin itse yritän käyttäytyä niin näissä projekteissa. Hyvin käyttäytyminen on kuoleva luonnonvara.

Helmikuu 2012. Katselen koiratarha kulkurin sivuja. Huomaan kuvan mietteliään näköisestä koirasta ja ihmettelen, mitähän tuo mahtaa miettiä.  Kuluu muutama päivä, vähän väliä käyn katsomassa koiran kuvaa. Lopulta otan yhteyttä Männistön Niinaan ja kysyn onko koira vielä ilman kotia. Menen seuraavana päivänä katsomaan koiraa, käyn kävelyllä sen kanssa. Sovitaan että menen seuraavana päivänä Nelli-koiran kanssa katsomaan, että tulevatko toimeen. Saavun Nellin kanssa paikalle. Niina päästää koiran irti ja koira ryntää suoraan kohti. Nellin innostus on valtava ja pettymys yhtä valtava kun koira juoksee vain ohi nuuskimaan joitain jälkiä. Sitten laitetaan koira liekaan ja mennään porukalla kävelylle. Kaikki menee hyvin ja koirat autoon ja kotiin. Näin meille saapui tuo arvokas, toinen koiravanhus, Patu :) Patu ja nelli tuli hyvin toimeen alusta asti. Muutama pakollinen ärähdys ja käskynjako oli selvä. Nelli määräs mutta antoi Patun olla enimmäkseen omissa oloissaan. Ihmisten seuraankin